Fiilis!

En ole kokenut sellaista pysäyttävää tunnetta kun selailee kuvia läpi. Mutta silloin se tapahtui. Selasin Katrillin 35-v. juhlakonsertin kuvasaldoa, jota kuvasi Erkki Wrangén. Olin vieläpä jo väsynytkin, joten selasin rutiinilla poistaakseen epäonnistuneita kuvia isosta massasta. Ja sitten BOOM!

Anu ja Lauri by Erkki Wrangen

Tämä kuva täräytti. Tarkemmin sanottuna tuo katse, joka kruunaa tanssijoiden asennon. Kyseessä on polkka, jossa on tangon elementtejä ja terävä fiilis. Ja tuossa kuvassahan se fiilis todellakin tuntuu. Täytyy kehua Lauria, hänen karismaattista antautumista esityksiin.
Kuvassa on menossa tangon ristiaskeleet, mistä johtuvat kiertyneet vartalot. Koko fiiliksen paljastaa käsien tiukka ote. Sormet valkoisina viestivät voimaa. Sitten kun vilkaisee ylemmäs, niin tuo katse on piste i:n päällä. Kokonaisuus uhkuu energiaa ja tehoa. Anun mekko paljastaa liikkeen ja vauhdin. Mihin me tässä videota tarvitaan? Videolla tuollaisten hetkien yksityiskohdat jäävät huomaamatta.
Hyvä tässä kuvassa on yläviisto-perspektiivi, joka paljastaa paremmin käsien asentoja ja tilan tanssijoiden välillä. Toivoisin kuvaan valjempaa rajausta, jotta mekkoa näkisi enemmän. Tulisi voimakkaampi liikkeen tuntuma. Konserttikuvauksessa kokonaissommitelmaan on lähes mahdoton puuttua, jos metsästää fiilistä. Takana oleva pari (minä ja Eiju) lisäämme kuvaan syvyyttä ja tiedon menossa olevasta joukkokoregorafiasta, eikä soolosta. Mutta se on lähinnä dokumentaarinen arvo. Kuva voisi toimia hyvinkin parisoolokuvana. Photoshoppaamallahan se onnistuisi. Toinen seikka mikä voisi korostaa tuota tilannetta, on poistaa värit. Kokeillaanpa..

Anu ja Lauri MV

Nyt tästä tuli pelkistetty kokonaisuus, joka toimisi graafisena elementtinä. Mutta tuo kuva tuntuu tyhjältä. Tumman lattian myötä siitä katosi syvyys ja miljöö. Fiilis kaipaa ympäristön. Katsojan aivot kaipavat kokonaisuuden, jossa voisi kuvitella tuon parin tanssivan. Katsoja näkee tilanteen ja tietää, että tässä pitäisi olla sitä fiilistä. Mutta kuva ei anna aihetta kuvitella tapahtumaa lavalla.

Tuosta kuvasta opittiinkin, että fiilis syntyy mielikuvituksessa, jota kuvan pitäisi ruokkia kaikilla aineksilla. Pari elementtiä ei siihen riittää. Mitä vähemmän fiilikseen ohjaavia elementtejä kuvassa on, sitä vahvemmin katsojan mielikuvitus ja kokemukset astuvat rooliin. Tällöin tulos on täysin yksilöllinen. Eikä aina vastaa kuvan sisältöä. Mutta taas liiallinen elementtitarjonta saattaa pilata sisällön. Tiedon paljouden takia saattavat hienot yksityiskohdat hukkua massaan, jolloin katsoja siirtyy jo seuraavaan kuvaan.

Kiitos Erkille kuvasta!

0 kommenttia

Kommenttisi

Kirjoita luku seitsemänkymmentä yhdeksän: