Sisällön palasia

Hmm.. tunnelma, visuaalisuus vai mediasopivuus? Vai oisko kuitenkin sommitelma? Joka kerta kun vaihdan näkökulmani niin suosikkikuvat vaihtuvat samantien. Jopa niin että suosikista saattaisi tulla inhokki. Näin käy jos hylkää jonkun näkökulman tai tietynlaisen suhtautumisen sisältöön. Paras kokemus kuvista tulee kun löytää itselleen uusia näkökulmia. Kuvista tulee mielenkiintoisempia kun huomaa niiden sanoman, tunnelman ja idean muuttuvan näkökulman muuttumisen mukaan.
Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailun kuvia seuloessani, huomasin ettei niitä voi mitenkään verrata keskenään. Eikä näin asettaa paremmuusjärjestykseen parin kriteerin perusteella. Tähän vedoten en yrittänyt asettaa kuvia paremmuusjärjestykseen. Vaan valitsin pareja, joissa on jokin elementti, joka on kiinnittänyt minun huomioni. Oli varsin mielenkiintoista miettiä miten nämä elementit vaikuttavat kuvaan ja onko niillä minkäänlaista tanssillista viestiä.

Tanssijan ja ympäristön vuorovaikutus

Kaari tanssii by Mervi Ahlroth Kerro minulle by Mervi Ahlroth

Vosin aloittaa ympäristöstä. Raja-alueina voisi määritellä yksinkertaisesti seuraavasti: tanssija ympäristössä ja objekti tanssijan ympäristössä. Kuten Mervi Ahlrothin Kaari tanssii kuvassa, jonka sommitelma iski heti. Ympäristöllä ja tanssijalla on sama suunta. Tämä on oikeasti tekninen näkökulma, jossa sisältö ohjaa katsetta sulavasti. Kuvassa ei ole yleensä rasittavaa keskipainotteisuutta, vaan varsinainen kohde on sijoitettu kultaisen leikkauksen alueelle. Kuvan ympäristön vahvin elementti on sillan kaide, joka ohjaa katseen tanssijaan. Samoin tanssijan ruumillisella viestillä on myös suunta, joka jatkuu kaiteen suuntaan. Suuntien yhdenmukaisuus tuntuu miellyttävältä, kun katse ei töksähdä mihinkään. Tanssija on myös sopivasti puiden ja talon edessä, etteivät takana olevat objektit varasta huomiota tanssijasta.
Toisessa Mervin Kerro minulle kuvassa nurin oleva tuoli on tanssijan maailmassa. Kerron myöhemmin mikä määrittele tanssijan maailman. Tanssija on kuvassa pääroolissa, mutta ilman tuolia kuvan tarina jää liian yksinkertaiseksi. Kuvasta tulee entistä mielenkiintoisemmaksi kun miettii syyn miksi tuoli on nurin. Mitä on tapahtunut kyseisen hetken menneisyydessä?

Blackbox & whitebox

Hetki by Jussi Partanen Lilli by Risto Salmijärvi

Kuvan taustattomuus poistaa kuvasta ympäristön, tila on ääretön. Tälläiseen laatikkoon joutunut objekti aiheuttaa omanlaisensa maailman. Yksinäisellä objektilla ei ole minkäänlaista vuorovaikutusta. Kuva ilman tarinaa. Objektin pitää luoda se tarina itse omalla ilmaisulla. Kuvitellaan vaikka käyttämätön tulitikku blackboxissa, se ei kerro yhtään mitään. Mutta entäs kostea, rikkinäinen ja rikkipää on murentunut kosteudesta? Siitä voi vaikka kuvitella miten sen käyttäjä on pettynyt yrittäessään sytyttää saunan kosteilla tulitikuilla.
Tälläinen olematon ympäristö sopii henkilökuviin, jossa ei ole mitään ylimääräistä tekijää tuomassa omaa lisäystä tarinaan. Vaan kohde saa itse kertoa oman tarinan.
Otin tähän kaksi kuvaa esimerkiksi taustattomuudesta. Blackbox kuva on Jussi Partasen Hetki ja whitebox Risto Salmijärven Lilli. Konserttikuvauksissa blackboxiin joutuminen on usein väistämätöntä. Sillä maailma ilman valoa on musta ja näyttämön maailma syntyy ensisijaisesti valomestarin käsistä. Miten lavasteet on valaistu, miten spotit on asetettu ja niiden värit. Pelkistetyissä valaistuksissa spotti osoittaa vain kohteeseen, jolloin ympäristö jää ilman valoa. Siitä syntyy musta tausta. Tätä asia käytetään usein tehokeinona teatterissa tarinan kerronnassa. Esimerkiksi kun näyttelijä päätyy hetkeen, jossa hän kertoo omia ajatuksia ja mielikuvia. Näyttämön valaistus himmennetään, mutta yksi valopoimu korostaa näyttelijää. Näin esityksen seuraaja väkisin keskittyy vain kyseiseen näyttelijään ja vaipuu näyttelijän luomaan mielikuvitukselliseen maailmaan.
Nyt kun ruvettiin puhumaan valon käytöstä, niin siirrytäänpä seuraavaan kohtaan.

Valo

Circulus femineus by Pirjo Lempeä Taikuri by Milla Moilanen

Valo on merkittävässä roolissa kaikessa mitä me näemme. Valo rakentaa ympäristön, valo määrää tunnelman, valo ohjaa silmien lihaksia. Millaistakohan on jos ympäristö rakennetaan pelkällä valolla. Kuten Pirjo Lempeän Circulus femineus kuvassa, jossa yhdellä valolla on saatu mystinen ympäristö. Myös tanssijat on maustettu hienoudella, jota sanotaan varjoksi. Yleensä varjoja pyritään vähentämään runsaalla määrällä valolla, joka tulee eri puolelta. Mutta miksei varjojakin voi ottaa mukaan esitykseen. Entäs jos valo muotoillaan? Silloin siitä tulisi eräänlainen objekti, jonka kanssa voisi vuorotella. Yksi esimerkki on kissanpentu leikkimässä auringon heijastuksen kanssa. Muovattu valo toimii myös lavasteena, kuten Milla Moilasen kuvassa Taikuri. Pidin näistä kahdesta kuvasta niiden pelkistetyn sisällön takia, jossa toinen elementistä on puhtaasti valo.

Tanssijan vaatteet tehokeinona

Echoes by Jussi Partanen Eva by Veikko Kankkunen

Mikä aina liikkuu tanssijan kanssa? Vaate. Kun kuvaa liikkuvaa alastonta tanssijaa nopealla valotuksella, kuvaan päätyy vaan tiettyyn asentoon jähmettynyt ihminen. Liikkeellä ei ole näkyvää jälkeä. Katsojan täytyy siis käyttää mielikuvitusta tanssijan liikkeistä. Vaatteiden avulla voidaan antaa liikkeelle fyysisen muodon, jonka voi vangita kuviin. Hyvänä esimerkkinä toimii Jussi Partasen Echoes kuva. Veikko Kankkusen Eva kuva näyttää kuinka tuhdeilla vaatteilla tanssijat voivat lisätä ilmaisuun enemmän massaa, enemmän voimaa. Entäs jos kangas olisi ...

Elävä ympäristö

Sininen hetki by Ilkka Kallio Turbulen gravity by Virpi Vilen

Itse olen ihastunut Virpi Velinin Turbulen gravity kuvassa (jälkimmäinen) näkyvään verkkoon, jonka kanssa tanssija on vuorovaikutuksessa. Vastaavanlainen idea on Ilkka Kallion Sininen hetki kuvassa. Osan kuva-alasta täyttää jokin liikkuva, joka reagoi tanssijan kanssa. Virpin kuvassa tanssijan liikehdintä on epäsuoraviivaista, minkä verkon karkea aaltoilu korostaa. Yhdessä ne luovat terävän tunnelman ja värinän, joka ei anna katsojan rauhoittua. Kun taas Ilkan kuvassa on enemmän rauhallisuutta, minkä kangas paljastaa. Mutta valo on tässä asiassa eri mieltä, rosoisuuden takia.
Toiveikkaana haluaisin löytää sellaisen kuvan, jossa elävällä taustalla olisi selkeä suunta, joka sointuisi tanssijan liikkeiden kanssa.

Tanssijoiden keskinäinen vuorovaikutus

Harjoitus by Mirkku Merimaa Kukat by Vesa Noppanen

Nämä kaksi kuvaa pistivät silmiin vahvan, kahden tanssijan välisen vuorovaikutuksen takia. Kuvissa tuntuu aito sponttaani tilanne. Vaikea kuvailla miksi tuntuu siltä. Voisko olla niin että Vesa Noppasen Kukat kuvan lapsilla ei ole suorituspaineita tanssin esittämisessä, ei tarvitse keskittyä kauniisiin käsien liikkeisiin, jalkojen ojennuksiin tai monimutkaisen koreografian sarjoihin. Pidetään vaan hauskaa. Kuvan hetki, jossa kaksi tyttöä katsoo toisiinsa, on todella aito ja voimakas. Myös Mirkku Merimaan mustavalkoinen Harjoitus kuva uhkuu aitoa sponttaaniutta. Pyörätuolissa olevat ihminen harvoin saavat kokea tanssin iloa. Itse tanssijana en osaisi kuvitella mitä tekisin jos joutuisin pyörätuoliin. Ei tarvitse kertoa enempää mitä tälläiset harvinaiset tilaisuudet antavat pyörätuolissa elämänsä viettäville.

Puhutteleva kuva

Kolme Onervaa by Matti Häyrinen Levollinen by Matti Häyrinen

Nämä kaksi kuvaa jättivät enemmän kysymyksiä kuin vastauksia minulle. Näitä voi tulkita monella eri tavalla. En aio kertoa niitä kysymyksiä, jotka herättivät minussa, jotta tämän lukija voisi koittaa itse pohtia mitä hän tuntee. Matti Häyrisen Kolme Onervaa kuvassa ei ole mitään muuta kun tilanne, joka vaatii hurjasti mielikuvitusta tulkitsemaan mitä kuvassa tapahtuu. Samoin Matin toisessa Levollinen kuvassa on monipuolisesti tulkittava tilanne. Kuvan nimi tosin paljastaa aika suuren osan sisällöstä, mutta ilman nimeä kuvaa joutuu pähkäilemään hiukan enemmän.

Kehon ilmaisu

Rumba by Kim Laine Espanja by Jere Lauha

Viimeksi laitan kaksi kuvaa, jossa tanssijoilla on räjähtävä ilmaisuvoima. Ainakin minun mielestäni, kun ovat pysäyttäneet minua pidemmäksi ajaksi. Kilpatanssijoilla on hyvin voimakas aksentti liikkeissä. Jokainen liikkeen terävyys tai pehmeys on hiottu viimeiseen asti. Nyt varmasti balettitanssijat tsottsottavat minulle. Baletti on minusta kaikkien tanssien äiti. Kaikkien tanssijoiden on saatava klassisen tanssin perusteet pohjaksi. Siinä oppii oman kehon motoriikkaa parhaiten. Mutta palataanpa Kim Lainen Rumba kuvaan. Parin asento ja etenkin miehen kehoilmaisu on todella huutava. Toinen kuva Espanja, jonka otti Jere Lauha, edustaa Espanjalaista kuuluisaa Flamencoa. Jälleen mustavalkoinen kuva. Rakastan mustavalkokuvia, koska niissä tilanne välittyy parhaiten, jos väreillä ei ole väliä. Tanssijan keho ja ilmeet väkisin tunkevat mieleen. Hulmuava mekko kertoo liikkeestä. Aivan mahtava yksityiskohta on taustalla olevien kitarasoittajien profiilit. Harmittaa kovasti kun niitä kaikkia ei saatu kuvaan. Muuten tämä olisi minun suosikkikuvani.

Tuli pohdittua montaa asiaa, josta voisi miettiä millainen "täydellinen" tanssikuva voisi olla. Tarkoittaako täydellisyys siitä että kuvassa olisi kaikki mahdolliset elementit? Vai riittääkö muutaman elementin täyttävän tanssin-merkkejä? Metsästys jatkuu...

0 kommenttia

Kommenttisi

Kirjoita luku kahdeksansataa kolmekymmentä kaksi: